Olen liikkunut koko ikäni. Lapsena kiipesin tornitalomme palotikkaita kuudenteen kerrokseen, sukelsin järvessä niin kauan, että isä ehti huolestua, minua kuljetettiin maitokärryissä, joka keikkasi niin, että löin pääni asfalttiin ja jouduin sairaalaan pahan aivotärähdyksen vuoksi. Hevosen selästä olen tippunut useamman kerran ja nousin ratsaille heti uudestaan, ettei tilanne jäänyt päälle. Kolhut, naarmut, haavat, ruhjeet eivät ole koskaan pysäyttäneet liikettäni. Meno on hieman rauhoittunut iän myötä. Rakastan edelleen kehoni haastamista, mutta olen jo sentään oppinut kuuntelemaan kehoni viestejä. Jos syön jotain sopimatonta, maha ilmoittaa siitä, joten tiedän mitä kannattaa välttää. Uupumus iskee, jos murehdin liikaa asioita ja silloin pysäytän ajatteluni sekä keskityn hengittämiseen. Jos teen liian kovan treenin, nivelet ilmoittavat siitä – rauhallisempi tahti siis.

Uskomukseni on, että liikunta on pelastanut minut monilta sairauksilta, joita en voi hallita tai estää. Sen vuoksi keskityn vain terveenä pysymiseen. Liikunta ja etenkin lihaskuntoharjoittelu on ensisijainen lääke kehoni ja mieleni hyvinvoinnille. Kehon ja mielen on hyvä olla synkroniassa. Joskus voi kuitenkin käydä niin, että ne ovat toisistaan ikään kuin erillään. Miten tämä voi olla edes mahdollista?

Kun elämässämme sattuu jotain ravisuttavaa, kuten suru, syvä ahdistus, ilo katoaa, niin ainakin minusta tuli kuin kone, joka vain kulki eteenpäin Mikään ei tuntunut miltään, ei edes rakkaat, läheiset ihmiset. Keho suoritti, ajatukset ja tunteet olivat kielteiset ja tunnottomat. Kävin elämäni synkimpään aikaan kuntosalilla jopa kuusi kertaa viikossa suorittamassa surua, eikä se meinannut lähteä mihinkään. Uskon kuitenkin, että liikunnan myönteiset vaikutukset pitivät minut terveenä. Aloin päästä kehon ja mielen yhteyteen vasta sitten, kun sain rauhoitettua mieleni. Kielteinen ajatusmalli alkoi pikkuhiljaa kääntyä kohti valoa ja rakkautta. Joskus voi käydä myös niin, että mieli suorittaa, kyseenalaistaa, tunteet myrskyävät ja kehoa on vaikea saada liikkeelle, se ikään kuin jähmettyy paikoilleen.

Jokainen meistä käsittelee vastoinkäymisiä omalla tavalla. On kuitenkin tärkeä muistaa, että samalla kun on huonoja asioita niin rinnalla on myös paljon hyviä asioita, kuten itsellänikin on koko ajan ollut. Meillä kaikilla on jonkinlainen hyvän ja pahan taistelu käynnissä päivittäin. Pieniä vastoinkäymisiä sekä elämää ravisuttavia taisteluita. Pieniä sekä isompia huonoja asioita on paljon helpompi ottaa vastaan, kun voi hyvin on energinen ja onnellinen.

Molemmissa suorittamisen tavoissa, pysähtyminen ja hengittäminen sekä oman kehon sekä ajatusten kuuleminen ovat yksinkertaisia keinoja saada itsensä pysähtymään. Tilassa, jossa vain suorittaa kehollaan tai ajatuksiaan, joudumme omaa tilaamme ruokkivaan kehään. Kuten itselleni kävi, suoritin kehollisesti surua. Pienin annoksin opin purkamaan mielen solmuja. Ymmärsin läheisten tärkeyden ja sallin heidän rakkauden, olin kiitollinen siitä mitä minulla oli, opin antamaan anteeksi itselleni sekä menneelle, sain tukea ystäviltä ja NLP-harjoituksista.

Nykyään liikun maltillisemmin, mutta harrastan säännöllisesti jotain liikuntaa lähes joka päivä. Suorittamisen sijaan lihaskuntoharjoitteluni on nykyään hauskaa puuhaa. Se tunne, kun saa ja voi käyttää lihaksiaan, tekee minut onnelliseksi. Keskityn siihen mitä haluan. Aiemmin keskityin siihen mitä en halua. Huomio kiinnittyy siihen mihin ajatuksissaan keskittyy. Tavoitteisiin on paljon helpompi päästä, kun oma huomio on myönteisissä asioissa. Tuntuu hyvältä, että keho ja mieli tekevät laadukasta yhteistyötä.